Romantiikkaa ja salaisuuksia 1700-luvun Skotlannissa! Lumoavan Nummien kutsu -sarjan toinen osa.
''Agnes on nyt Fingalin vaimo ja Gilleshielin emäntä. Seesteinen elämä Ylämaalla ei kuitenkaan jatku kauan, sillä pariskunnan on lähdettävä Edinburghiin hoitamaan klaanin kauppasuhteita.
Kaupungissa Agnes joutuu kohtaamaan menneisyytensä virheet, ja kaiken lisäksi yllättävä tragedia käynnistää hurjan huhumyllyn. Agnes kipuilee vaimon roolissaan raajarikkoisuutensa ja turhaan odottamansa raskauden parissa, ja Fingal on yhä poissaolevampi ja salailevampi. Kestääkö heidän rakkautensa?''
Karisto 2025.
Ah, paluu Ylämaalle ja Nummien kutsu -sarjan äärelle. Tätä kirjaa olen odotellut siitä saakka, kun ensimmäisen osan sain luettua. Tosin huomasin lukemisen aloittamisen jälkeen, että olisin voinut uudelleen lukea Klaanin vieraana ja sitten siirtyä Klaanin suojeluksessa pariin. Olin jo hieman unohtanut mitä kaikkea tapahtui edellisessä osassa, mutta olipahan yllätyksiä kirja täynnä!
Olen pienestä pitäen rakastanut historiaa ja historiallisia romaaneja. Hurahdin Outlander -sarjaan muutama vuosi takaperin ja se vahvisti omaa kaipuuta Skotlantiin. Kaipuuta, vaikken ole siellä käynytkään.
On ollut ihanaa tutustua Kaisa Viitalan tuotantoon, sillä voiko olla parempaa kuin kotimainen kirjailija, joka kirjoittaa 1700-luvun elämästä Skotlannissa! Yksi asia joka tekee Nummien kutsu -sarjasta itselleni erityisen, on sen päähenkilö. Historiallisissa romaaneissa vammaisia hahmoja nähdään harvoin, etenkään päähenkilöinä. Agnes ei kuitenkaan ole ''vain'' sivuhahmo tai pelkästään fyysisen rajoitteensa määrittelemä, vaan itsenäinen ja monitasoinen henkilö, jonka tarina kantaa. Kirjan edetessä lukija saa seurata kuinka hän kasvaa itsevarmemmaksi ja löytää yhä vahvemmin oman äänensä – vaikka elää ajassa, jossa vammaisuus toi mukanaan vielä suurempia haasteita ja ennakkoluuloja kuin nykyään. Viitala on ammentanut kirjan ennakkoluuloihin aineksia ihan nykypäivästä – vaikka eletään 1700-luvulla, moni Agnesiin kohdistuva asenne ja oletus on edelleen tunnistettavissa. Onkin tärkeää, että kirjallisuus tuo esiin moninaisia hahmoja ja muistuttaa, ettei kelpaaminen ole kiinni siitä, mitä ihminen pystyy tai ei pysty tekemään.
Klaanin suojeluksessa vie entistä syvemmälle Agnesin ajatuksiin ja erityisesti myös hänen epävarmuuksiinsa. Agnesin epävarmuutta lisää, ettei toivottua raskautta kuulu. Hän tuntee itsensä riittämättömäksi, hän on vammainen ja ei ehkä pysty saamaan lapsiakaan! Yleensä en välitä raskauteen liittyvistä juonikuvioista, mutta 1700-luvulle sijoittuvaan kirjaan se sopii. Klaanipäällikölle on tärkeää, että hänellä on jälkeläinen. Joku joka ottaa klaanin ja tilukset vastuulleen. Kuitenkin kirjassa Agnes itse lopulta tajuaa, että se ei ole sittenkään niin paha asia jos Fingalin siskon lapsi lopulta perisi kaiken, jos omia lapsia ei perheeseen synny.
Kirja onnistui herättämään paljon tunteita ja välillä ihan ärsytti! Agnes tuo esiin omaa herkkyyttään ja huomasin itsessäni turhautumista tai ainakin jollain tavalla koin oloni epämukavaksi. Olen itse herkkä ihminen ja saatan itkeä jos yritän kertoa hankalista tunteistani jollekin. Ehkä tunnistin Agnesissa itseäni? Herkkyyteeni on liittynyt häpeää, joka varmaan nosti päätään kirjaa lukiessa. Ken tietää!
Rakastan sitä, kun kirjat herättävät ihastusta ja samaan aikaan turhautumista. Oli hetkiä, jolloin teki mieli ravistella muutamia hahmoja, pohtia heidän valintojaan mutta myös istahtaa heidän kanssaan teekupillisen äärelle.
Ja sitten on se kieli! Ylämaat, nummet ja gaelinkieliset fraasit veivät taas ihan omaan maailmaansa. Ehkä pitäisi etsiä joku opettamaan tai pelata duolingoa, ettei tarvitsisi vain tyytyä fiilistelemään sanojen kauneutta ilman, että oikeasti ymmärtäisi niitä. Gaeli on mielestäni niin kiehtova kieli!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti