''Mikä minussa on vialla?'' oli kirjailija Laura Wahténin toistuva ajatus, kunnes hän sai adhd-diagnoosin 28-vuotiaana. Tästä alkoi matka itsensä ymmärtämiseen ja hyväksymiseen. Ei ihme, jos tuntuu vialliselta, kun yrittää ängetä kuution muotoista palikkaa kartiolle tarkoitettuun aukkoon.
Kirja kuljettaa Wathénin kuoppaisen matkan kasaantuvien mielenterveysongelmien, adhd-diagnoosiprosessin ja sen jälkeisten tuntemusten läpi. Äänessä ovat myös muut adhd-ihmiset, asiantuntijat ja tuorein tutkimustieto. Tutuksi käyvät niin neuromoninaisuus, empatiakuilu kuin maskaaminenkin. Ja se, miksi kyse ei ole ''muotidiagnoosista'' tai ''TikTok-sairaudesta''.
Into 2025.
Odotin tätä kirjaa todella paljon ja halusin nostaa kirjan alustalle myös blogin puolella. Laitoin kirjan ensin kirjastossa varaukseen, mutta jononumero näytti kamalalta. Onnekseni voitin Kirjailijaliiton joulukalenteriarvonnasta lahjakortin Akateemiseen ja sain näin ostettua kirjan omakseni.
Ai se olikin ADHD on informatiivinen tietopaketti ADHD:sta ja sen ohessa kokemustarina. Ääneen pääsevät myös muut adhd-ihmiset.
''On suorastaan ilkeää, että kun ihmiset etsivät vastauksia omille ongelmilleen ja yrittävät korjata asiaa, heitä rangaistaan ja häpäistään siitä.''
Koen itselleni todella tärkeäksi vertaistuellisuuden ja tämä kirja oli minulle sitä. On aina yhtä hämmentävää lukea jotain niin osuvaa – että joku muukin tuntee samoin kuin minä. Liian helposti sitä ajautuu ajattelemaan, että itsessä on jotain vialla ja pitäisi jotenkin muuttua.
''Neuroepätyypillisiä on ollut aina, ennen diagnoosimanuaalien keksimistä. Jos yhä useampi hakeutuu tutkimuksiin, koska ei selviä nykyajan ympäristössä, eikö syytä diagnoosien kasvuun pitäisi etsiä nimenomaan siitä ympäristöstä?''
Olen myös usein saanut kuulla, miten ''kaikilla on adhd tai autismin piirteitä'' ja ''adhd on vain muotidiagnoosi''. Wathén käsittelee kirjassaan myös tätä. Tietoisuus adhd:sta on lisääntynyt, mutta ei se tarkoita, että kaikilla olisi adhd. Moni on havahtunut epäilemään itsellään adhd:ta, koska vanhat stereotypiat ovat alkaneet jäämään taakse. Tämä on johtanut ajatukseen, että adhd olisi muotidiagnoosi. Jos adhd olisi yleinen yhteiskunnassamme, ei tällaista kirjaa olisi tarvittu – se olisi silloin normi.
Suosittelen kirjaa kaikille, erityisesti myöhäisdiagnosoiduille ja ihmisille jotka epäilevät itsellään adhd:ta. Kirjasta voi hyötyä myös ammattilaiset sekä adhd-ihmisen läheiset. Kirjaan on koottu laajasti tietoa sekä myös erilaisia tukimuotoja, esimerkiksi millaisia apukeinoja on tarjolla, joihin ei tarvitse adhd-diagnoosia.
Koin kirjan helppolukuiseksi ja sen voi lukea oman kiinnostuksensa mukaan, pomppien eri lukujen ja aiheiden välillä. Kirjan lopussa on myös hakemisto!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti